Miten meillä menee? Kolumni Jämsän seutu 14.3.2014

Ihan pienenä se jo alkaa. Ensin ihmetellään miksi äiti ja isä ovat erilaisia. Sitten se jatkuu niin, että miksi sisko sai isomman palan jäätelöä kuin minä ja juuri tuon keltaisen karamellin vaikka minä olisin sen halunnut. Päiväkodissa ja vallankin koulussa se oikein yltyy; ”Äiti kun kaikilla muillakin on, niin kyllä minunkin täytyy saada”. Ja isä jatkaa, että kyllä meidänkin on tuo auto vaihdettava kun naapurillakin on noin uusi ja hieno menopeli.

Onhan se välillä hyvästäkin, vertailu. Aika usein sitä taidetaan vertailla asioita sisaruksiin, sukulaisiin tai naapureihin. Jollakin toisella on jotakin enemmän tai paremmin kuin itsellä. Aina löytyy voittaja. Mutta mitä sitten jos on kuitenkin tyytyväinen omaan elämäänsä ja jos asiat ovat kuitenkin pohjimmiltaan hyvin?

Kunpa me voisimme täällä Jämsässä olla se vertailun kahdehdittava osapuoli. Jospa meitä verrattaisiin muihin kuntiin, niin että olisimme se kunta joka sai erikoissairaanhoidon järjestääkseen. Tai jospa me Jämsässä olisimme niitä jotka ovat saaneet muuttotappion suunnan käännettyä positiiviseksi. Tai me olisimme se paikkakunta jonne rakennetaan uusi valtavan hieno kylpylä ja jossa työpaikkakato on saatu pysäytettyä.

Voisiko avain näiden asioiden ratkeamiseen olla se, että lopettaisimme vertailun ja keskittyisimme itse tekemiseen. Siinäkin tuntuu työnsarkaa riittävän. Meidän kaupungissa työntekijöiden määrä on oltava sopiva juuri meille, meillä on oltava niitä palveluita joita juuri meidän kuntalaiset tarvitsevat ja palvelut on järjestettävä juuri sillä rahalla mitä meillä on.

Ei auta jos naapurilla on hienompi talo tai jos naapurikunnassa on uusi kirjastorakennus ja paljon parempi ruohonleikkurirobotti. Tiesittekö, että Norjassa sairaanhoitajakin tienaa ainakin kaksi  –kolme kertaa enemmän kuin vastaavaa työtä Suomessa tekevä? Mutta mitä sitten, minun kauppalaskuni on varmasti saman verran pienempi ja siellähän on kesälläkin todella kylmää. Entä miten minulla itsellä sitten menee? Hyvin menee kun ei vertaile!

Vähän jotain vanhaakin, kolumni Jämsän seutu 13.12.2013

Nyt se on tapahtunut. Se mitä ajattelin, että ei koskaan tule tapahtumaan. Vannoin pienenä tyttönä, että en koskaan lausahda niitä sanoja. ”Silloin kun minä olin vielä lapsi” tai ” Ei kyllä meidän nuoruudessa”. Voi kuinka paljon se ärsytti kun joku niitä käytti. No nyt ne on lausuttu moneen kertaan, viimeksi tyttären kanssa saunan lauteilla istuessa.

Aiheena oli tällä hetkellä tuttuakin tutumpi aihe, koulun siivous ja ruoka. Oli siitä tyttärenkin koulussa ollut puhe, einesten syöttämisestä lapsille, roskien kerääntymisestä roskiksiin ja huonosta siivouksen tasosta.

Aloin sitten tyttäreltä kyselemään, että mitähän ne einekset oikein mahtaa hänen mielestään olla? Siitä ei niin ollut tietoa mutta pääasia oli, että niillä ei lähde nälkä ja on kamalaa, että sellaisia annetaan omienkin lasten syödä. Kyselinkin sitten perään, että maistuuko lihapullat, pinaattiletut tai lasagne sitten paremmalle ja lähteekö niillä nälkä? Näin kuulemma on. Ne ovat oikein maistuvia ja nälkää pitäviä, melkein jopa lemppareita.

Keskustelu saunan lauteilla siirtyi sitten siivoukseen tai lähinnä sen puutteeseen. Kysäisin, että onko koulussa vielä järjestäjiä niin kuin silloin männä vuosina kun minä Kaipolan koulua kävin. Sellainen kuulemma löytyy, mutta tehtävät kohdistuvat ruokalan pöytien pyyhkimiseen. Jos minun hatara muistini ei ole ihan väärässä niin meidän tehtäväkirjomme oli varsin paljon laajempi. Me lakaisimme luokan lattian ainakin kerran päivässä, tuuletimme luokan, pyyhimme taulun ja haimme vielä kartat ja täytetyt eläimetkin paikalle jos tarve niin vaati. Ulkoilu välitunnillakin oli pakollista.

Olisiko se mahdoton ajatus, että meidän lapsemme voisivat auttaa ja ottaa hieman vastuuta koulussa muustakin kuin oppimisesta? Voisiko olla niin, että esim. nämä järjestäjät lakaisisivat luokan ja käytävän viimeisellä välitunnilla ja tyhjentäisivät roskikset? Uskon, että lapset osaisivat arvostaa siisteyttä ja ruokaa paljon paremmin jos saisivat olla enemmän mukana siinä kokonaisuudessa mitä koulussa tapahtuu.

Mummo, mummi, mummeli, rakkaalla monta nimeä, kolumni Jämsän seutu 21.10.2013

Mummo sanaa käytettäessä voidaan saada aikaan aikamoinen hässäkkä, jos kohde ei itseään mummoksi tunne. Mummoa voidaan käyttää haukkumanimenä eikä sillä välttämättä viitata ollenkaan kohteen ikään. On minuakin taidettu jossakin asiassa mummoksi moittia kun en ole ollut oikein asiassa ajan tasalla. Mutta minulle sana mummu, tuo vain positiivisia ajatuksia mieleeni.

Voin vieläkin maistaa mummon keittämän vispipuuron maun suussani. Kukaan ei ole vieläkään tehnyt parempaa perunalaatikkoa kuin mummo teki. Jos mummoa ei olisi ollut, tuskin olisin koskaan oppinut ja innostunut käsitöiden tekemisestä niin kuin nyt. Mummola oli aina resepti ja ohjeet kaikkiin tarpeisiin. Muistan kuinka olin aina tervetullut mummolaan.

Se on iso asia, että lapsilla on mummoja. Minun lapsillani oli heidän syntyessä viisi mummoa. Kaksi ”normaalia” mummoa, kaksi isomummoa ja yksi isoisomummo. Pitkäikäinen sukumme menee isäni puolelta jo viidenteen polveen saakka. Voi kuinka ylpeä olenkaan siitä.

Meidän perheen arjen pyörittäminen olisi täysin mahdotonta ilman mummoja. Perheessämme eletään niitä kauhisteltuja ruuhkavuosia sairastelulla höystettynä, mutta me olemme selvinneet, tiiviin ja vahvan tukiverkon avulla. Mikään ei voi olla sen ihanampaa, kun lapset tulevat koulusta kotiin usein heitä mummo odottelee pannukakun, lettujen tai riisipuuron kanssa. Olen aivan varma, että näistä jää muistiin samanlaisia ihania, iloisia positiivisia muistoja kuin itselläni on. Eikä sitä tunnetta voi ostaa rahalla.

On erittäin surullista, että kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta jakaa arjen taakkaa. On surullista, että emme aina osaa arvostaa saamaamme tukea ja apua. En voi sanoa, että minulle olisi aluksi ollut mitenkään helppoa antaa toisen naisen tulla hääräilemään keittiööni. Mutta voi kuinka onnellinen olen nyt kun olen oppinut ottamaan sen avun vastaan. Minun ei tarvitsekaan aina hoitaa kaikkea itse, joku muukin osaa saman homman. Kiitos mummut, olette korvaamattomia!

Valehdeltaisko tarkoituksella? Kolumni Jämsän seutu 12.8.2013

Onko aina pakko olla mielipide joka asiaan? Onko minun pakko ottaa nyt kantaa Vinnin tilan käyttöön tulevaisuudessa jos minä en asiasta tiedä mitään ja kun asia on vielä erittäin pahasti kesken? Onko minun tiedettävä rakennetaanko Himokseen kylpylä vai ei? Tai pitääkö minun tietää mihin asti arkkitehdit ovat tällä viikolla uutta palvelutaloa suunnitelleet? Onko minun tiedettävä vastaus kaikkiin Jämsän kaupunkia koskeviin kysymyksiin? Vaikka haluaisinkin niin joka tapauksessa en tiedä. Eikä mielestäni aina tarvitsekaan, mutta selvää minun on niistä otettava.

Vaikka kaikkea en tiedäkään niin ajatusmaailmani on rakennettu niin, että on parempi sanoa rehellisesti kun ei tiedä. Pahinta mielestäni on johtaa ihmisiä tahallaan harhaan. Jos tietää totuuden ja kuitenkin väittää muuta, se on halveksittavaa. Etenkin jos sillä halutaan hyötyä vaikka seuraavissa vaaleissa. Taidetaan tällaisesta kansansuosion tavoittelusta käyttää jopa nimitystä populismi.

Populistisen ja harhaan johtavan käyttäytymisen syitä on monia. Perimmäisenä tarkoituksena lienee kuitenkin hyötyä itse ja saada oma mielipide vaikka vilunkipelilläkin eteenpäin. Eikä siinä oman mielipiteen esittämisessä mitään vikaa olekaan kunhan pöydässä on faktat eikä kuulopuheet. Valitettavasti monien asioiden selvittämiseen kuluu aikaa, eikä kaikilla kärsivällisyys riitä näiden faktojen keräämiseen vaan sitten ”tiedotetaan” puutteellisilla ja virheellisillä tiedoilla asioita.

Meidän kaupungissa on ainakin vielä töissä virkamiehiä ja työntekijöitä jotka tekevät paljon töitä asioiden sujuvuuden ja laillisuuden  puolesta. On ihan oikein välillä kyseenalaistaa asioita. On ihan oikein ottaa asioista selvää monelta eri taholta. Mutta mitäs sitten kun päätökset ja ratkaisut on monelta taholta vedenpitäviksi todettu? Voisiko sitten jo luottaa jonkun sanaan? Voisimmeko me jossakin vaiheessa uskoa ja luottaa siihen, että oikeasti me kaikki haluamme kaikkea parasta Jämsälle. Kaikilla ei ole populistisia tavoitteita asioiden hoidossa.

Luovu, sopeudu ja saavuta, kolumni Jämsän seutu 10.6.2012

Elämässä tulee aina tilanteita kun meidän on luovuttava jostakin. Kaikki mistä joudumme luopumaan, kertoo siitä mitä olemme joskus saaneet tai saavuttaneet. Luopuminen on kuitenkin välttämätöntä jotta kehittyisimme ihmisinä, ihmiskuntana ja yhteisöinä. Luopumisen hetkellä on vaikea olla iloinen siitä mitä joskus oli, vaikka se voisi olla vapauttavaa. 

Koulunsa päättäneet joutuvat luopumaan tutusta ja turvallisesta koulusta ja siirtyvät uuteen kouluun, töihin tai armeijaan. He joutuvat luopumaan mm. tutusta ympäristöstä, ihmisistä ja tavoista.

Mutta me sopeudumme. Me opimme uusille tavoille, saamme tutustua uusiin ihmisiin ja aikanaan uusi ympäristökin alkaa tuntua omalta. Lapset sopeutuvat uusiin ihmisiin ja asioihin yleensä helposti ja nopeasti. Mikä meissä aikuisissa on kun kaikki muutokset tuntuvat niin raskailta ja masentavilta?  Miksi me emme osaa luopua ja sopeutua? Se on pelottavaa.

Jämsässä, niin kuin muissakin kunnissa elämme luopumisen ja sopeutumisen aikaa. Meidän on luovuttava ja sopeuduttava jotta voimme saavuttaa taloudellisesti kestävän kunnan kriteerit. Me emme voi kehittää kaupungin toimintaa ennen kuin talouden realiteetit antavat meille siihen mahdollisuuden. Emmekä me voi ummistaa silmiä asioiden todelliselta tilalta, olemme eläneet yli varojemme ja viimein asialle on tehtävä jotain. Taloudellinen tilanteemme ei mene ohi itsestään, se vaatii raskaita päätöksiä, raskaita luopumisia ja sopeutumista. Mutta niiden päätösten jälkeen meidän on mahdollista saavuttaa elinvoimainen ja houkutteleva kaupunki. Se on sen väärti!