Ihan pienenä se jo alkaa. Ensin ihmetellään miksi äiti ja
isä ovat erilaisia. Sitten se jatkuu niin, että miksi sisko sai isomman palan
jäätelöä kuin minä ja juuri tuon keltaisen karamellin vaikka minä olisin sen
halunnut. Päiväkodissa ja vallankin koulussa se oikein yltyy; ”Äiti kun kaikilla
muillakin on, niin kyllä minunkin täytyy saada”. Ja isä jatkaa, että kyllä
meidänkin on tuo auto vaihdettava kun naapurillakin on noin uusi ja hieno
menopeli.
Onhan se välillä hyvästäkin, vertailu. Aika usein sitä taidetaan
vertailla asioita sisaruksiin, sukulaisiin tai naapureihin. Jollakin toisella
on jotakin enemmän tai paremmin kuin itsellä. Aina löytyy voittaja. Mutta mitä
sitten jos on kuitenkin tyytyväinen omaan elämäänsä ja jos asiat ovat kuitenkin
pohjimmiltaan hyvin?
Kunpa me voisimme täällä Jämsässä olla se vertailun
kahdehdittava osapuoli. Jospa meitä verrattaisiin muihin kuntiin, niin että
olisimme se kunta joka sai erikoissairaanhoidon järjestääkseen. Tai jospa me
Jämsässä olisimme niitä jotka ovat saaneet muuttotappion suunnan käännettyä
positiiviseksi. Tai me olisimme se paikkakunta jonne rakennetaan uusi valtavan
hieno kylpylä ja jossa työpaikkakato on saatu pysäytettyä.
Voisiko avain näiden asioiden ratkeamiseen olla se, että
lopettaisimme vertailun ja keskittyisimme itse tekemiseen. Siinäkin tuntuu
työnsarkaa riittävän. Meidän kaupungissa työntekijöiden määrä on oltava sopiva
juuri meille, meillä on oltava niitä palveluita joita juuri meidän kuntalaiset
tarvitsevat ja palvelut on järjestettävä juuri sillä rahalla mitä meillä on.
Ei auta jos naapurilla on hienompi talo tai jos
naapurikunnassa on uusi kirjastorakennus ja paljon parempi
ruohonleikkurirobotti. Tiesittekö, että Norjassa sairaanhoitajakin tienaa
ainakin kaksi –kolme kertaa enemmän kuin
vastaavaa työtä Suomessa tekevä? Mutta mitä sitten, minun kauppalaskuni on
varmasti saman verran pienempi ja siellähän on kesälläkin todella kylmää. Entä
miten minulla itsellä sitten menee? Hyvin menee kun ei vertaile!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti